sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Olohuoneen uudet valaisimet

Tänä viikonloppuna on tullut kokkailtua, lenkkeiltyä ja kudottua melko paljon. Mukava ja rentouttava viikonloppu siis alkaa kohta olla takana päin.  Hieman sisustusjuttujaki on tullut mietittyä ja pari ihanaa valaisinta tuli hankittua Kärkkäiseltä. :) 



Olohuoneeseen hankimme uudet valaisimet. Vanha ikean lamppu sai siirtyä makkariin ja senkin päälle löysimme tämän ihanan marmorisen pöytälampun. Olohuoneen kattovalaisin on samantyylinen. Olin pitkään katsellut netistä erilaisia valaisimia ja pohtinut, hankinko ilman varjostimia olevat valaisimet vai riisipaperista tehdyt valaisimet. Nyt kuitenkin tuntuu, että tuli tehtyä oikea valinta. :) Nämä sirot ja pelkistetyt lamput sopivat täydellisesti meidän kotiin. Jälleen sain yllättyä siitä, kuinka pienilläkin asioilla voi saada uutta ilmettä sisustukseen. :)  

Virkkaamani retrotyynyn kaivoin pitkästä aikaa komeron pohjalta esille. Sopii tosi kivasti näiden Mayn tyynyliinojen kanssa hieman väriä tuomaan. 

Vilman lempipaikka on maata sohvalla rahin päällä, samalla kun teen käsitöitä. <3 

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa kaikille! <3 

-Jonna- 


perjantai 27. tammikuuta 2017

Kevättä rinnassa

Tällä viikolla havahduin yhtäkkiä siihen, että kun 7 aikaan lähden körryttelemään töihin, alkaa pikkuhiljaa aamu sarastaa. Tänäkin aamuna sain nauttia aivan uskomattoman kauniista aamusta. Taivas oli niin kirkkaan punainen, että sai tosissaan pitää keskittymisen ajamisessa eikä ihastelussa. :) On se vaan ihmeellistä miten huomaamatta kevät alkaa näyttää itsestään merkkejä. Ja kyllähän sen huomaa itsessäkin; alkaa taas ulkoilu innostaa enemmän, eikä koiran kanssa tartte lähteä lenkille pelkästä velvollisuudesta, vaan myös ilosta. :)

Nyt voin vihdoin pikkuhiljaa alkaa paljastella mun ja J:n suunnitelmia. Meidän talohaaveet on taas pykälän menneet eteenpäin. Kovasti talon pohjapiirrustusta suunnitellaan ja jossain vaiheessa tulen sitten kertomaan talosta enemmän. Tontti ollaan löydetty ihan uskomattoman kauniilta paikalta. Tosin vielä se ei ole meidän oma, mutta meille varattuna kylläkin. Olemme saaneet tontin omistajilta luvan pysäköidä auton tienristeykseen. Ei nimittäin missään ole niin kauniita peltoteitä ja lenkkimaastoja, kuin tulevan tonttimme ympärillä, joten ollaan käyty usein koiran kanssa lenkillä. :) Pitkä projekti tiedossa eikä meillä mikään kiire ole, mutta tällä hetkellä olen oikein onnellinen siitä, että taas olemme yhden askeleen lähempänä unelmiemme kotia. :) <3

Tässäpä vähän kuvia näistä ihanista lenkkimaisemista.. :)







Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!  <3 



-Jonna- 

perjantai 6. tammikuuta 2017

Loppiaisen viettoa

Meillä loppiainen on sujunut rauhallisesti. Oikeastaan meillä loppiaista vietettiin jo viime viikon torstaina. Silloin sain säikähtää sydämenin pohjasta. Olin aamulla pesemässä hampaita, kun kuului kauhea räsähdys olohuoneesta ja samalla Vilma juoksi keittiöön kynttilänjohtoihin sotkeutuneena ja vetäen kuusta perässään. Olin juuri edellisenä iltana täyttänyt kuusenjalan vesikupin, joten kaikki vesi kaatui lattialle. Lisäksi muutama lasinen kuusenkoriste särkyi ja itse kuusi varisutti mukavan määrän neulasia lattialle. No eipähän tarvinnut tänään riisua kuusta. :D 

Tänään kävimme hieman sukuloimassa ja pääsin tapaamaan pitkästä aikaa kummityttöäni. Voi mahdoton, miten paljon hän olikaan kasvanut ja kehittynyt! 

J lähti kiekkoilemaan vielä illaksi ja me tässä Vilman kanssa tehdään lähtöä lenkille. Rauhallinen ilta siis tiedossa. Jospa sitä lenkin jälkeen jaksaisi vielä saunoa. Mukavia tämmöiset rauhalliset ja hitaat illat. Minä tykkään. :) Aamulla kerkesin hieman siivoilla ja illalla ruokakaupasta löytyi pitkästä aikaa tulppaaneja väriä tuomaan. :) 





Rauhallista loppiaista! <3

-Jonna-

tiistai 3. tammikuuta 2017

Oman sisustustyylin muuttuminen parin vuoden aikana

Tein tuossa viikonloppuna katsausta läppärin valokuva-arkistoihin. Kuvia löytyi melkoinen määrä parin vuoden takaa ja iso osa niistä nimenomaan sisustuskuvia. Miten paljon oma tyyli onkaan muuttunut loppujen lopuksi lyhyessä ajassa?! Nykyään kodissamme korostuu scandinaavinen sisustus, mutta jossa kuitenkin ripaus vanhaa romanttisuutta. :) 

Pitkä päivä takana, juuri tulin kotiin. Tänään ei enempää sanoja löydy. Mutta tässä kuvakoostetta siitä, miten meidän kodin sisustus on tässä parin vuoden aikana hakenut tyyliään. :)  


Välillä meillä oli romanttisempaa tyyliä.. :) 







Vähitellen tyyli muuttui yhä enemmän ja enemmän scandinaavisempaan suuntaan... 





Ja nykyään meidän sisustus on tätä... :) 






 Mitäs mieltä olette? Onko teidän mielestänne tullut sisustukseen yhtenäisempää linjaa? :) Minulla meni melko kauan aikaa löytää oma tyyli sisustaa. Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia, vai oletteko heti löytäneet oman tyylinne sisustamisessa? :) 


-Jonna- 

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Tervetuloa vuosi 2017!

Eilen uusivuosi vaihtui rauhallisissa meiningeissä. Hieman kyläilyä, lenkkeilyä, hyvää ruokaa, saunomista ja ennen kaikkea hyvää mieltä. Eilen J:n kanssa tuli paljon mietittyä sitä, mitä kaikkea vuosi 2016 pitikään sisällään. Hieman huolta ja murhetta, mutta kuitenkin enemmän iloa ja onnea. :) Valmistuminen ja töiden aloittaminen oli ennen kaikkea onnellisin asia koko vuodessa! Keväällä muutto vanhaan omakotitaloon teki mahdolliseksi alkaa vihdoin ja viimein haaveilla omasta taloprojektista. :) Jännityksellä jäämme odottamaan, mitä kaikkea tämä vuosi tuokaan tullessaan. :) 

Alennusmyynneillä tuli pitkästä aikaa käytyä oikein ajan kanssa,  ja paljon tarttuikin kaikkea mukaan! Vaatteita on nyt riittävästi ja löytyipä vihdoinkin olohuoneeseen uusi, ihana matto! :) Myös työhuoneeseen löytyi raidallinen puuvillamatto. 






Hyvää Uutta Vuotta! <3 

T. Jonna