sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pakkasaamun viettoa


Huhhuh, nyt on parin viikon aikana riittänyt pakkasaamuja kerrakseen. Oltiin suunniteltu J:n kanssa, että tänään mentäis ulkojäälle kiekkoilemaan, mutta herätessä pakkasta oli -28°C! Saapa nähä laskeeko pakkanen yhtää päivän päälle.. Täytyy sitten mennä jumppailemaan kiekkoilun sijasta. Nyt on sitten pakkasaamua vietetty kotona takkatulen ääressä ja nautittu vaan siitä, että ei oo kiire minnekään. Tämä viikko oli melkoista haipakkaa aivan alusta loppuun. Viikko täyttyi junassa istumisesta, opiskelusta ja töistä. Mutta en valita yhtään! Nautin arjesta ja sen tuomasta kiireestä, sillä  olemme oppineet sitten ottamaan viikonloput rennosti ja lataamaan akkuja. Tänään tarkoitus on nauttia pitkästä aamusta, urheilusta, hyvästä ruoasta ja illalla käydään ajelemassa moikkaamassa mun perhettä. Ollaan pitkästä aikaa kaikki tulossa samaan aikaan käymään kotona, joten mukava nähdä kaikkia sisaruksia. Meitähän on siis neljä sisarusta. Minä olen vanhin, sitten on kaksi nuorempaa siskoa ja pikkuveli. Nuorin meistä on pikkusiskoni, joka on nyt yläkoulun 9.luokalla. Todelllista rikkautta on se, että olemme kaikki tosi läheisiä ja pidämme paljon yhteyttä toisiimme ja vietämme aikaa yhdessä. Kiire ja jokaisen oma arki kuitenkin näkyy siinä, että harvoin ollaan samaan aikaan enään kotona vanhemmilla käymässä. 





Kävin eilen pitkästä aikaa kirppareita kiertelemässä. Mitään vaatteita en valitettavasti löytänyt, mutta tämän ihana hedelmäkulho tarttui mukaan. Pikkuhiljaa on silmä alkanut mieltymään näille rautalanka- ja metallikoriste-esineille. Tässä kulhossa pidän siitä, että se on tarpeeksi suuri! 









Pikkuhiljaa alkaa tekstiilien kuositkin vaihtumaan keväisempään sävyyn. Vaikka vaaleanpunainen on yksi lempiväreistäni, halusin kokeilla hieman eri väriä ja kuosia. Niimpä valitsin sinivihreän sävyn ja geometrisen kuvion. Täytyy kyllä myöntää, että vaihtelu virkistää ja oon kyllä tyytyväinen värivalintaani. Niinkuin varmaan huomasittekin, sohva on vaihtanut paikkaa! Nyt se on keskellä asuntoa jakamassa keittiötä, ruokailutilaa ja olohuonetta. Plussaa tässä järjestyksessä on, että se tuo lisää valoa siinä mielessä, kun ei iso tumma sohva peitä ikkunaa, mutta samalla tuntuu asunto pienemmältä. No ainahan järjestystä saa muutettua, jos alkaa kyllästyttämään. 









Jippii! Tämä seepra on viimein valmis! Innostuin piirtelemään näitä eläintauluja ja päätin tehdä tekstitaulun tilalle itsetehdyn taulun. Täytyy myöntää, että vaikka pidän valmiista tauluista, niin on se kiva saada omaa kädenjälkeä esille. Tämä seeparataulu on toteutettu samalla halvalla tyylillä, kuin edellisetkin taulut. Ensin luonnostelin piirroksen lyijykynällä ja sitten väritin kuvan mustalla tussilla. Vinkkinä, että kannattaa panostaa tussien laatuun. Huonoilla tusseilla väriä ei saa tasaisesti väritettyä ja tussin jäljet näkyvät helposti. Valitsin tähän tauluun puiset kehykset. Puun väri tuo mielestäni kaivattua lämpöä ja kotoisuutta tähän asuntoon. Sen huomasin, kun toin kotoa rottinkilampun ja ihastuin uudestaan vaalean puun sävyyn. 


Hyvää sunnuntaita kaikille!

- Jonna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti