sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Heipparallaa!

Nyt se arki alkaa viimein lähestyä ja loman jälkeen pitäisi palailla kouluun.. En tiedä ollako hyvillä mielillä vai ei. Olisin nauttinut arjesta kyllä täällä kotonakin.. No onneksi ensiviikko on tynkä ja muutenkin tämä kevät on melkoisen leppoista siinä mielessä, ettei kontaktiopetusta ole kovin paljoa. Gradulle jää siis hyvin aikaa.

Tänään heräsin kuudelta aamulta, KYLLÄ! Kerranki olisi saanu nukkua, niin ei. Kuudelta heräsin, kuin mikäkin aamupeipponen... Hetken jaksoin J:n kaulahuivia neuloa, mutta sitten aloin selailee sisustustauluja netistä. Olen monesti aatellut, että senkin päälle olisi kiva saada jotain kivoja eläinaiheisia sisustustauluja. No mieluista taulua ei kuitenkaan löytyny verkkokaupoista, joten päätin sitten tehdä taulut itse. Löysin pinterestistä kaksi kuvaa, joista sitten otin mallia ja vapaalla kädellä piirsin ensin lyijykynällä ääriviivat ja sitten tussilla vahvistin. Halvalla sain nämä taulut, kehyksien hinnalla. Itse ihastuin erityisesti tuohon kirahviin. Sitä oli mukava tehdä ja aivot sai samalla vähän aamujumppaa, kun pähkäili noiden kolmioiden kanssa. :D

Viikonloppu meni mukavasti ja rennoissa tunnelmissa. Niinkuin tuossa edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin, ystäväni saapui Vietnamista Suomeen. Hän oli siellä vaihdossa kolme (pitkää) kuukautta ja nyt oli ihana saada hänet takaisin. Järjestimme tyttöporukalla pienet illanistujaiset tänne meille Mertamajalle ja nautittiin hyvästä ruuasta ja siitä, että pitkästä aikaa saatiin olla yhdessä. Eilen sitten vietettiinkin rauhallista leffailtaa J:n siskon ja minun siskojeni kanssa.

Tässä hieman kuvia viikonlopun herkuista ja senkin uudistuneesta ilmeestä. Pahoittelen jo etukäteen  kuvien huonoa valaistusta. Tänään olimme koko valoisan ajan ulkojäällä pelailemassa, niin en saanut otettua senkistä kuvia valoisaan aikaan. Toivottavasti kuitenkin tunnelma välittyy näistäkin kuvista. :)

-Jonna

Valkosuklaa-suklaa muffinssit. Ohje löytyy täältä: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/586803/Suklaamuffinssit/

Vanilja-mustikkapiirakka kaurahiutalepohjalla






Tämmöiset tuli valmiista kuvista. Pahoittelut siitä, että valo heijaistuu kuvista ikävästi.  
Kotoa löysin äidiltä rottinkisen pöytälampun

Senkin uusi ilme




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti