sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kuulumisia

Olihan se jo aikakin päivittää blogia. Kröhöm.. viimeinen päivitys lokakuussa... Voisin selittää ummet ja lammet siitä, kuinka meillä on J:n kanssa ollut kiireinen syksy, mutta siirryn suoraan kertomaan meidän kuulumisia.  :D 

Meille kuuluu aivan hyvää. Ollaan nautittu siitä "tavallisesta työntäyteisestä arjesta".  Sitä välillä ihmetteleekin, kuinka voi tavallinen arki tuntua näin mukavalta ja samalla turvalliselta.  Nyt sitä vasta tajuaakin, kuinka stressaavaa arki opiskelujen aikana olikin. Jatkuva viikottainen kulkeminen autolla monen sadan kilometrin päähän oli uuvuttavaa ja oli tympeää asua samaan aikaa tavallaan kahta kotia. Toki siihenkin tottui nopeasti, mutta kyllä nyt olen nauttinut siitä, ettei ole tarvinnut sunnuntai iltana lähteä tien päälle melkein viideksi tunniksi. 

Sisustamisen suhteen meillä ei ole tapahtunut juuri minkäänlaisia muutoksia. En ala enempää kirjoittelemaan, vaan kuvat kertokoon puolestaan. :D 

Meillä tonttupaja käynnistyi jo aikaisin marraskuussa. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni, olen hankkinut jo kaikille joululahjat! Vielä muutama pehmeä paketti jäljellä, mutta hyvissä ajoin ollaan! :) Tässä sukassa kiva kohoneulekuvio. Helppo ja nopea! Ohje löytyy täältä.


Viime viikonloppuna innostuin askartelemaan eukalyptuskranssin. Olin jo moneen kertaan ihastellut tätä kranssia blogissa ja päätin, että minunkin on sellainen saatava. Joten ei muuta kuin paikalliseen kukkakauppaan ja ostamaan eukalyptuksen oksia. Tähän kranssiin riitti neljä oksaa. Ja ihanan eukalpytuksen tuoksun sai kaupanpäälle! <3 



Meidän olohuoneen jouluinen sisustus on vielä melko minimalista. Muutama punainen tuikku, kanelin tuoksuiset tuoksukynttilät, punainen tulilatva, äidin kutoma jouluenkeli ja eukalyptuskranssi ovat löytäneet paikan joulusisustuksessani. Jouluvaloja olen myös laittanut ikkunoita koristamaan. :) 

Ensi viikolla meillä on koulun joulujuhla ja se jännittää minua ihan mielettömästi! Ensimmäistä kertaa olen järjestämässä koulun joulujuhlaa! Toivon kovasti, että kaikki sujuisi hyvin ja lapset saisivat juhlasta ihania muistoja. :) Palaan siis blogin pariin vasta joulujuhlan jälkeen. :) 

Oikein ihanaa ja rauhallista adventtisunnuntaita kaikille! 

<3:lla Jonna 


maanantai 3. lokakuuta 2016

Uusia tekstiilejä kotiin

Oi, miten paljon tekstiileillä voikin luoda eri ilmettä kotiin. Nyt parin viikon aikana on tullut tilattua netistä tekstiilejä ja sainpas tuossa lauantaina valmiiksi vielä yhden sisustustyynyn.


Romanttiseen makkariin virkkasin hyvin yksinkertaisen mustavalkoraitaisen tyynyn tuomaan särmää sisustukseen. Lisäksi tilasin vaaleanharmaat pussilakanasetit, joista tyynynpäälliset ovat esillä. Valkoinen sisustustyyny on Pentikin Pioni-sarjaa. 

Työhuoneeseen ei tarvinnut tekstiilejä ostaa, vaan ruokailuryhmän alla ollut mustavalkoinen matto siirtyi työhuoneeseen. Harmaa viltti on kierrätyspuuvillasta tehty, jonka olen esitellyt täällä blogissani aiemmin. 



Olohuoneeseen tilasin H&M:ltä pari kappaletta sisustustyynyjä. Ihana, yksinkertainen mustavalkoinen kuosi. Tykkään! 

Aika mustavalkoisella linjalla jatketaan tätä yhjä pimenevää syksyä eteenpäin. Onneks kynttilät tuo lämpöä ja valoa tähänkin tupaan ja mieli ei ole yhtä mustavalkoinen, kuin mitä sisustus. :D

Hyvää alkanutta viikkoa! :) 

-Jonna-



lauantai 1. lokakuuta 2016

Se viime viikonloppu

Viime viikonlopusta tuli napsittua kuvia enemmänkin, mutta en vain kerennyt niitä missään vaiheessa laittamaan tänne blogin puolelle. Nytpä siis kuvia viime viikonlopusta. :) 



Viime viikonloppuna käytiin metässä lenkillä. Vilma nautti ihan suunnattomasti! 

Illalla sitten olikin ihana päästä ravintolaan syömään. :) 


Harmikseni puolukkapiirakkaasta en kerennyt kuvia ottamaan. Mutta piirakkaan lisäksi tuli tehtyä kauraomenapaistosta pitkästä aikaan! Nam! :) 

Tänä viikonloppuna J on koulutuksessa, mutta tarkoitus olisi keretä tehdä yhdessä hieman pihahommia. Muuta erikoisempaa suunnitelmaa meillä ei olekaan. Välillä onkin ihana vaan rentoutua ilman suurempia suunnitelmia. :) 

Ihanaa viikonloppua! <3 

-Jonna- 

lauantai 24. syyskuuta 2016

Olohuoneen muutosta

J:llä töitä ja minä käytin tilaisuuteni hyväksi ja aloin roudaamaan huonekaluja ympäri taloa. Joskus mun sisustusinspiraatiot eivät inspiroi samalla tavalla miestäni. JOSTAIN KUMMAN SYYSTÄ, siihen liittyy usein huonekalujen siirtämistä. Niinpä riskinä tyttönä ajattelin, että jaksan itsekin siirtää huonekalut. Ja niinhän minä jaksoin. Piano siirtyi takaisin työhuoneeseen entiselle paikalleen ja makuuhuoneesta raahasin mummun ja papan kauniin, vanhan senkin kunniapaikalle olohuoneeseen.

Tv-tason päällä ollut tauluhylly on samalla aikaan ihastuttanut ja ärsyttänyt.  Tuntuu, että oikeastaan koko tv-seinä on sekava kalusteineen, koristeineen, ikkunoineen, pattereineen ja tauluineen. Kaipaisin enemmän selkeyttä koko seinään. Nyt kuitenkin toin tv-tasoon lisää selkeyttä vähentämällä koristeita ja vaihtamalla tauluhyllyn taulut samanvärisiin mustavalkoisiin kuviin. Itseasiassa taulukollaasista tuli tosi kiva! Voikukkataulu on Deseniolta, love-taulu on itsetehty, kortti on J:ltä saatu, johon J on kirjoittanut minulle runon ja sitten laitoin myös meidän kihlakuvan esille. Tähän asti se on ollut meidän makkarin seinällä.





Tällä viikolla uskalsin viimein tehdä kauan haaveilemani hiusmuutoksen. Kävin nimittäin leikkauttamassa pitkän polkkatukan :D Hiuksia lähti ihan kamalasti! Kyllä aluksi hirvitti ihan mielettömästi ja siinä sitä tuolissa istuessaan mietti, että meniköhän tekemään virheen.  Nyt en kuitenkaan voisi olla tyytyväisempi! :) 





sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syksyn sisustushaaveita

Omatunto soimaa, kun niin harvoin käyn tänne kirjoittelemassa mitään. Arki vaa on nyt niin hektistä, koittakaa ymmärtää. Meidän koti näyttää edelleenkin tismalleen samalta. Kaikki tavarat ovat pysyneet omilla paikoillaan, eikä sisustus ole muuttunut suuntaan taikka toiseen. Saamaton ja väsynyt bloggaaja kiittää ja kuittaa!

Mutta haaveita kyllä riittää. Osa on minun omia haaveita, osa meidän yhteisiä. Osa halvempia ja osa kalliimpia haaveita. Se puolestaan, milloin niitä aletaan toteuttaamaan on toinen juttu. Meillä ei tällä hetkellä ole kiire mihinkään. Ollaan päätetty, että nautitaan työnteosta ja tavallisesta arjesta. Tätä arkea osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun on kolme vuotta eletty reissuelämää ja oltu viikot erillään. Nyt arjesta nauttii täydestä sydämestä, kun sen saa jakaa toisen kanssa. :)

Tonttihaaveet elävät edelleen. Ollaan käyty taas katselemassa paria tonttia. Yhteen tonttiin olemme ihastuneet täysin ja siellä olemmekin rampanneet jo useampaan kertaan ja miettineet tarkkaan, että olisiko siinä meidän unelmien tontti. Meidän tarkoitus olisi löytää sellainen tontti, jossa siiten viihdytään pitkään, joten tontin tulee olla siis TÄYDELLINEN!

Toinen suurempi haave on uusi auto. Tai no käytetty auto siis, mutta meille uusi. Mulla hajosi alkuviikosta auto ja siihen on tulossa isompi remontti. Autolla on kuitenkin ajettu reilut 450 000 km, ja olemme ajatelleet, että olisi hyvä saada tilalle vähemmän ajettu auto. Minulle, kun noita työmatkakilometrejä tulee päivittäin 80 km. Talosta täytyy löytyä auto, jolla tuota matkaa pystyy kulkemaan. Mallia emme ole sen enempää miettineet. Tärkeintä olisi, että auto olisi vähän ajettu, huollettu hyvin ja muutenkin kunnossa. Farmari ja dieseli ehdottomasti pitää olla pitkien matkojen ja koiran vuoksi. Olemme pääsääntöisesti katselleetvolkkarin passattia, mutta myös golf kelpaisi. Toinen vaihtoehto olisi scoda octavia farmarina... No tähän hankintaan voi vierähtää aikaa, joten ei siitä sen enempää. :)

Pienempiä sisustushaaveita kotiin riittää. Nimittäin olohuoneeseen pitäisi saada sohvan taakse jonkilainen jalkalamppu. Nyt kun illat ovat pimentyneet, ei tahdo nähdä oikein kunnolla tehdä käsitöitä muutaman pikkutuikun valossa. (Mulla on muutenkin näkö huonontunut ja pitäisi käydä näöntarkastuksessa. Milloinkahan sinne ehtisi?!) Tässä kolme minun ehdotonta suosikkiani.
Jieldé Loftin lattiavalaisin on aivan ihana! Kuva finnishdesingshop. 

Le Klintin Caché lattiavalaisin on puolestaan hieman yksinkertaisempi, mutta jotenkin pidän siitä juuri sen vuoksi! Kuva finnishdesignshop. 

Elloksen Markslöjdin Fredrikshamn lattiavalaisin on myös tosi kaunis ja hinnaltaan reilusti edullisempi. Kuva ellos.fi. 


Mikä näistä kolmesta vaihtoehdosta olisi sinun suosikkisi?  :) 

Leppoisaa sunnuntaita!

-Jonna- 



TallennaTallenna

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kaunis syksy

HUI! Ihan säikähdin, kun tajusin kuinka kauan aikaa sitten olenkaan viimeksi käynyt päivittämässä blogia. Työt todellakin vaatii oman aikansa ja tietysti Vilma myös. Yritän tästä eteenpäin päivittää blogia useammin. Pieniä sisustushaaveita olen tässä suunnitellut toteutettavaksi ja lisäksi toivon, että syksy näyttäisi meille, miten tonttikauppojen käy. Niistä siis myöhemmin... :) 

Me ollaan täällä Vilman kanssa vietetty rauhallista viikonloppua J:n ollessa extreme runissa. Eilen oltiin kotikotona käymässä ja käytiin Vilman kanssa pitkällä lenkillä kiertelemässä peltoteitä. Vilma rakastaa, kun se saa juosta irti lenkillä ja minä nautin kauuniista luonnosta. :) Ilta sitten vierähtikin Marin kanssa leffaa kattoessa ja tänään ollaankin orientoiduttu tulevaa työviikkoa kohti ja askarreltu oikein urakalla. :) 

Taneli Vilman lenkkiseurana <3 


Äitin perennapenkistä löytyi leikkokukat viikonlopuksi :) En tiedä mikä lajike tämä on, mutta luulisin  joksikin piiskuksi... Onko tietoa kellään muulla? :D


Sunnuntaiaamun viettoa :) 

Vilman kanssa käytiin aamupäivästä kävelyllä. 

Huomisen kuvistunnin valmistelua. Ruskasiili. 


Tämmöinen asukki muutti vanhempieni luokse. Say hello to Taru! <3 :) 



lauantai 27. elokuuta 2016

Olohuoneen musta lyhty

Nyt tuntuu sadepäivien osuvan jatkuvasti viikonlopuille. Onneksi aamulla heräsimme aikaisin ja kerkesimme tehdä aamupäivän pihahommia, siivota ja käydä Vilman kanssa lenkillä. Nyt sitten ilta vietetäänkin saunoen ja leffaa katsoen. Nautitaan vapaasta ja rauhasta. :) Kotona ei ole sisustamisen suhteen tapahtunut suurempia muutoksia. Eilen saimme siskoni kanssa äidiltä ihanat, isot mustat lyhdyt. Äiti oli tehnyt löydön Hankkijalta ja ajatellut heti, että nämä sopisivat meidän kotiimme. Äiti kyllä tuntee tyttäriensä tyylit. Niin ihastunut oon tuohon mustaan lyhtyyn! <3
Muutamia kuvia siivotusta kodista! :D 








Levollista lauantaita ja venetsialaista kaikille! :) 

-Jonna- 

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Candle light

Rentouttava sunnuntai alkaa pian olemaan ohitse. Tänään sateinen keli on pakottanut hölläämään vauhtia ja ollaankin J:n kanssa otettu hyvin rennosti tämä päivä. Nukuttiin myöhään ja syötiin myöhäistä aamupalaa, käytiin hieman kiertelemässä kauppoja ja Vilman kanssa metsässä kävelyllä ja samalla tonttia katselemassa. Kyllä. Meillä edelleen elää haave omasta talosta maaseudulla ja tänään ajeltiin katseleen yhtä hienoa metsätonttia. :) 

Vaikka hieman harmittaakin, että kesäiset kelit ovat jäämässä syksyn varjoon, on syksyssä hyviäkin puolia. Pimenevinä iltoina on ihanaa sytyttää kynttilöitä ja nauttia niiden antamasta tunnelmallisesta valosta. Tänä iltana sytytin syksyn ensimmäiset kynttilät. :)








Rentouttavaa ja tunnelmallista sunnuntaita kaikille! <3 

-Jonna- 


lauantai 20. elokuuta 2016

Ruokailuryhmän maalattu pirtinpenkki

Nyt on yksi maalauskohde saatu valmiiksi, kiitos ihanan mieheni! <3 Ensimmäinen työviikko luokanopettajana on takanapäin ja J yllätti minut heti ensimmäisenä työpäivänä maalaamalla pirtinpenkin.  Olin niin onnellinen, kyllä minulla on vaan niin ihana mies! Musta pirtinpenkki näyttää niin hyvältä ruokailuryhmässä. Nyt ruokailuryhmä muodostuu sopivassa määrin erilaisista tuoleista. :)


Eilen sitä tuli taas lisää vuosia mittariin. Tästä eteenpäin täytän joka vuosi uudestaan 24! :D Synttäreitä juhlittiin ihan lähipiirin kanssa. Oli ihanaa saada omat ja J:n sisarukset, sekä vanhemmat ja appivanhemmat kylään pitkästä aikaan. Lisäksi J:n sukulaispoika tuli myös kyläilemään pitkästä aikaa! Ilta siinä vierähtikin hyvässä seurassa. :) 
Muumimuki-kokoelma sai yhden lisää ja lisäksi sain yhden Teema-lautasen. :) 

J:n sisko, Mari yllättää minut joka vuosi kauniilla itsetehdyllä kortilla. Tänä vuonna sain tämän todella kauniin mustavalkoisen pitsikortin, jonka ajattelin laittaa kehyksiin. 

Julle-sisko puolestaan antoi minulle lahjaksi nämä kauniit villasukat. Värit ovat mitä kauneimmat ja Jullen mielestä nämä olivat ihan opettajan väriset ja näköiset sukat. Olen kyllä ihan samaa mieltä! :D


Hay-tarjotinpöytä sai uutta ilmettä viikonloppuna timantin muotoisen kynttiläjalan myötä. Kultaa, mustaa ja valkoista. Toimii melko hyvin! :) 


Ihanaa viikonloppua kaikille! :) 

-Jonna-