tiistai 29. joulukuuta 2015

Blogin opiskelua..

Tämä aamupäivä on kyllä mennyt täysin opetellessa käyttämään tätä blogia. Pahoittelut siis blogin hieman sekavasta ulkoasusta, meinaa olla vielä fonttikoot ja kuvasuhteet hukassa. :D 

On se kumma kuinka jo muutamassa päivässä voi kadottaa täysin unirytmin. J:llä on välipäivät töitä, joten tänäkin aamuna kello herätti tavalliseen tapaan kuudelta, ja nousin siinä sitten itsekin ylös (vaikka minähän saisin vielä loppiaiseen asti lomailla). Siinä sitten aamukahvia samalla hörppiessä jatkoin eilen illalla aloittamaani tyynynpäällisen neulomista. Eilen etsiskelin pitkään silmää miellyttävää palmikkomallia tyynynpälliseen ja löysinkin sitten Novitan neulomosta nätin palmikkoneulemallin naisten neulepaidan ohjeesta. Vinkki neulojille! Jos ei mieluista mallia/ohjetta löydy netistä tai lehdistä, voi hyvin katsoa palmikko- tai kirjontamallin esimerkiksi neulepaidan ohjeesta. Kokoa ja kuviota täytyy tietysti soveltaa tyynynpäälliseen sopivaksi. Laitan sitten kuvaa tänne blogiin valmiista tyynystä. :) Väriä mietin pitkään tyynylle. Pidän paljon vaaleanpunaisesta sävystä, mutta päätin kuitenkin ensin tehdä sekä harmaan, että valkoisen tyynyliinan ja vasta keväämmällä siirtyä kohti keväisempiä sävyjä. 

Tässä linkki neulepuseron malliin, jonka palmikkomallia käytän tyynyliinassani. https://www.novitaknits.com/fi/fi/node/34/instructions 

Muutama kuva Mertamajan jouluisesta tunnelmasta.. :) 





Pentikin Poro-tarjoiluastia sopii hyvin kotimme jouluiseen tunnelmaan 

Oon niin tykästynyt Askosta löytyneihin tabletteihin :)

Sain J:n siskolta joululahjaksi ihanat tuikut

Itse tehty kynttilä ja Pentikiltä kaunis koriste kynttilän ympärille 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti